keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Ketjukirje

Toimitusjohtaja tapasi kauniin naisen ja he sopivat yhteisestä yöstä
2000 markan hintaan.
He viettivät yön yhdessä, ja aamulla ennen kuin mies lähti hän
ilmoitti, ettei hänellä olekaan käteistä mukana.

johtaja lupasi lähettää rahat tilisiirtona ja hänen sihteerinsä
kirjoittaisi siihen viestiksi, että huoneiston vuokra.
Matkallaan töihin mies harmitteli tekoaan tajuten, ettei se ollut
kahdentonnin arvoinen.

Niinpä hän lähetti vain tonnin tilisiirron ja siihen viestin:
”Arvoisa rouva, lähetän tuhannen markan tilisiirron
huoneiston vuokranmaksuksi.
En lähetä sopimaamme summaa, koska vuokratessani
huoneiston luulin, että; Sitä ei oltu koskaan vuokrattu,
Lämpöä olisi riittävästi, Se olisi tarpeeksi pieni
tekemään oloni kotoisan mukavaksi.

Viime yönä kuitenkin tajusin, että huoneistoa oli käytetty,
lämpöä ei ollut yhtään ja se oli aivan liian iso."

Saatuaan viestin nainen vastasi hänelle välittömästi:
"Hyvä herra, ensiksi en voi ymmärtää kuinka voitte olettaa
niin kauniin huoneiston säilyvän vuokraamattomana
loputtomiin.

Mitä tulee lämpöön, sitä on riittävästi, kunhan osaa kääntää sen
päälle. Tilasta puheen ollen, huoneisto on normaalin kokoinen, mutta eihän se ole vuokraemännän vika, jos vuokralaisella ei ole tarpeeksi paljon huonekaluja täyttämään sitä."

Et sitten katkaise tätä
Ketju on ollut katkeamaton jo vuodesta 1977. Lähetä kirje seitsemälle ihmiselle viiden päivän kuluessa. SE TOIMII!

Jos luet tämän sunnuntaina, toivo hauskaa viikkoa.
Jos luet tämän maanantaina, toivo rahaa.
Jos luet tämän tiistaina, toivo rakkautta.
Jos luet tämän keskiviikkona, toivo menestystä.

Jos luet tämän torstaina, toivo mitä tahansa.
Jos luet tämän perjantaina, toivo kuumia treffejä.
Jos luet tämän lauantaina, toivo tärkeää puhelua.

Lähetä tämä seitsemälle ihmiselle sen jälkeen, kun olet toivonut.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Nooan arkki

Tapahtui muinaisaikoina, että Jumala päätti viisaudessaan hävittää koko ihmiskunnan vedenpaisumuksella.
Hän ilmoitti asiasta Nooalle, joka teki Jumalan ohjeiden mukaan arkin, johon hän sai ottaa vain perheensä sekä kaksi kappaletta eläimiä joka lajista ja ruokaa.
Vedenpaisumus tuli, ja kaikki maan asukkaat hukkuivat viikkoja kestäneisiin sateisiin. Vain Nooa perheineen sekä arkissa olleet eläimet selvisivät. Maata ei näkynyt ympärillä ja ajan mittaan vedessä ajelehtivassa arkissa nousi esiin ongelma, johon ei ollut osattu varautua.
Arkin lukuisat eläimet luonnollisesti tuottivat niin paljon lantaa, että koko arkki uhkasi upota. Lopulta Nooa päätti, että se kaikki on lapioitava mereen. Niinpä hän ja hänen perheensä lapioivat sontaa yli laidan monta peräkkäistä päivää, kunnes arkki oli vihdoin siisti ja vedenpaisumus loppu.
Myöhempinä aikoina Nooan ja hänen perheensä suuri lapiointiurakka unohtui eikä tuhansien vuosien päästä kukaan enää muistanut tuota suunnatonta paskakuormaa, joka oli kipattu arkista.

Sitten eräänä päivänä Kolumbus löysi sen.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Tintin pähkäilyt yksinhuoltajuudesta

Muistan hyvin yksinhuoltajan arkipäivät ollessani alle kolmekymppisenä kahden lapsen 6 ja 3 v. kanssa.  Töitä piti tehdä melkein ympäri vuorokauden muun lisäksi, että pärjättiin. Joskus tuntui, että olisi tarvinnut kymmenen kättä ja viisi päätä.

Yksinhuoltajalla ei ole vapaapäiviä kuten talviloma, pekkaset joita voisi pitää. Lapset ovat hoidettava jokainen päivä aamusta iltaan, normaali työpäivä palkansaajalla on 8h ja yksinhuoltajalla kertaa kaksi eli päättyy ehkä illalla klo 22.00 jos lapset ovat nukahtaneet. Pahimmassa tapauksessa työpäivä yksinhuoltajalla on 24h.

Kuukausittaisen rahasumman pitäisi riittää lasten vaatteisiin, ruokaan, harrastuksiin, vuokraan, sähköön, puhelinlaskuihin ja paljoon muuhun. Kuinka selvitä taloudellisesti jokaisesta päivästä, viikosta, kuukaudesta? Mistä voi enään tinkiä jos lähes kaikki ylimääräinen on jo karsittu pois


Vaatteiden hinta tulee väistämättä esille yksinhuoltajan arjessa, kun pienet lapset kasvavat vauhdilla, lasten vaatteet tuntuvat maksavan enemmän kuin aikuisten, mitä pienempi, sitä kalliimpi? Miksi ostaa uusi vaatteita kun vähän käytettyjä (tuskin huomaa) saa huomattavasti edullisemmin esim. kirpputorilta. Alle murrosikäiset lapset kasvavat niin nopeasti, että on lähes "turhaa" ostaa uusia vaatteita, joka ei myöskään tue kierrätystä. Sama pätee lasten urheiluvälineissä kuten jalkapallokengät, luistimet, sukset, monot, polkupyörä jne.

Kädestä suuhun menetelmällä pärjättiin monet vuodet. Tästä seurasi, että lapseni kasvoivat ilman ylenpalttisia viikkorahoja (koska niitä ei riittänyt jaettaviksi) ja heistä tuli säästäväisiä aikuisia.

torstai 28. lokakuuta 2010

Osaa ne miehetkin !


Keskustelupalstalta miehen pikku purkaus -  
Yhtään Tupperwarea ei enää tule tähän huusholliin tai mä räjähdän.
Siis aivan varmasti on vähemmästäkin mennyt suhteita poikki.
Varmaan kolme kaapillista jo löytyy noita kaikenmaailman koirien kippoa ja 
kuppia.
Muka ihan varalta vaan pitää olla viiskytä turkoosin väristä kippoa  saamari
sentään.
Tupperware on kyllä maailmanhistorian suurin huijaus.

Ja Partyliten kynttilät on toinen, voi elämän kevät.
Maksa siitä ilosta 50 euroa että kynttilän palaessa voit imppailla niitä 
mitälie villivadelman tai persikanpuolikkaiden tuoksua.
Siis mikä hiton villivadelma. "Ihan pikkuisen vaan tilasin", saatana  sadalla
eurolla.
Eikä noita voi mitenkään verrata kaljaan tai viinaan, joista sentään saa 
korvaamattomat kiksit.

Siis lähes aina saa aamuisin nhl-tulosten ohella jännittää että minkä 
värisiä kippoja ja minkä tuoksuisia kynttilöitä  toi ämmä on taas mennyt
hölmönä tilaamaan. Voi luojan kiitos etten ole  syntynyt naiseksi.
Ja onkohan viikkoakaan kun viimeksi kinasteltiin siitä, kun muija meni  taas
ostamaan jotain  kukkaiskuvioista, pitsireunaista ja silkkipaperin paksuista
vessapaperia.
Siis väkisinhän siinä löytää sormet syvältä perseestä vaikka ainakin 
nelinkerroin olis sen paperin taitellut.
Ja kuka friikki siitä oikein saa kiksit, että juuri ennen kun pyyhkii  paskaa
pois perseestä, voi ihastella  jotain määkivän karitsan kuvaa siitä paperista.
Siis ketä varten nekin on  siihen oikein painettu.

torstai 21. lokakuuta 2010

Suru tuli taloon

Suru tuli taloon. Isäpuoleni nukkui pois tänään iltapäivällä 89 vuoden ikäisenä pitkän sairauden jälkeen. Helpotus, ettei tarvinnut kärsiä pitempään vaan pääsi rauhaan.
Samanikäiselle äidilleni menetys on tosi raskas, elivät yhteistä elämää 61 vuotta.
Surullinen päivä.

tiistai 19. lokakuuta 2010

blaa blaa blaa

Jotkut väittävät että miehillä on valikoiva kuulo.....
Nainen sanoo: hei talohan on ihan sotkussa, sinä ja minä alamme nyt siivota. Ja mitä sinun housusi tekevät tuolla lattialla. Ja sinä olet huomenna ilman vaatteita jos emme pese niitä nyt heti!
Ja mitä mies kuulee: hei blaa blaa blaa sinä ja minä blaa blaa blaa tuossa lattialla blaa blaa blaa ilman vaatteita blaa blaa blaa nyt heti !

lauantai 16. lokakuuta 2010

Romantiikka

Tämän päivän Iltasanomissa Jokapaikanhöylä kirjoittaa romantiikasta.

Onko sieniretkeily yhdessä romanttista?
Sitä sopii kysyä, "voi olla hyvinkin romanttista, jos sitä ei ole merkitty kalenteriin kaksi kuukautta aiemmin nimellä romanttinen sieniretki " hän kirjoittaa. Kaikki mikä on ennalta suunniteltu olemaan romanttista, on loppujen lopuksi kiusallista.

Toinen huomio on "Kynttiläillallinen". Se ei ole romantiikkaa, se on pakon edessä tuleva paniikkivastaus kysymykseen, mikä on mielestäsi romanttista.

Edelleen "Yksi seikka", joka on tehnyt romantiikasta miehille niin hirveän harvinaislaatuisen elämyksen, on se, että se on naisille niin tärkeää, että se ahdistaa miestä. Jos ottaa hyllystä komedian, se ei käy, mutta romanttinen komedia käy. Draama ei käy, romanttinen draama käy.

Olisi kiva mennä syömään johonkin romanttiseen paikkaan. Olisi ihana matkustaa johonkin romanttiseen kohteeseen.
Miksi aina pitää olla niin hirveän romanttista, miksi ei voi olla vaan kivaa???

perjantai 15. lokakuuta 2010

Kylpyammetesti

Mielisairaalassa vieraillessani kysyin johtavalta psykiatrilta, miten
voidaan päättää onko potilas sijoitettava laitoshoitoon vai ei.
- Helposti, vastasi johtaja, täytämme kylpyammeen vedellä.

Annamme sen jälkeen potilaalle teelusikan, kahvikupin ja ämpärin.
Potilasta pyydetään tyhjentämään amme.
- Ymmärrän, sanoin minä, normaali ihminen käyttäisi ämpäriä, koska se on
suurempi kuin teelusikka tai kahvikuppi!
- Ei, sanoi johtaja, normaali ihminen vetäisi ammeen tulpan irti - haluatko
ikkunapaikalla olevan sängyn?

Ajattelitko lähettää tämän eteenpäin, vai tuletko viereiseen sänkyyn?

Yst.terv.nim. Tuletko kanssani kylpyyn?

perjantai 8. lokakuuta 2010

Rontti

Minulla oli aikoinaan kollikissa Rontti joka käyttäytyi kuten kuvasta näkyy, aika railakkaasti.
Matot olivat yleensä kasatut oven eteen. Kun tulin illalla kotiin, oli suuren työn takana päästä sisään.
Herra ja hidalgo sai huseerata aika paljon yksikseen ja sehän häntä miellytti.

Se oli yksinhaltija kämpässä. Päivisin anoppi kävi syöttämässä sille lämmintä maitoa ja silakoita.
Siitä tuli komea poika, musta kiiltävä turkki ja muutenkin samannäköinen kuin tämä veijari.
Hän rakasti kiipeilyä ja usein oli kaikki kirjahyllyssä olleet tavarat pitkin kämppää kun tuli kotiin.
Mutta eniten hän rakasti kukkia ja multaaaaa......
Joka kerta kun astuin ovesta katse meni ikkunanlaudalle jossa komeili iso poikamieskaktus pitkillä piikeillä.
Painajainen oli, että mokoma Rontti olisi saanut senkin alas. Ja niin kävikin loppujen lopuksi ja onneksi katti säilyi vammoitta..

Sitten lähestyi joulu ja ajattelin joulukuusen kohtaloa.
Päädyin siihen, että Rontti muutti takaisin maalle mistä oli tullutkin.
Kivoja kuvia ja muistoja hänestä jäi kuitenkin.

torstai 7. lokakuuta 2010

Vältä näitä mokia ensitreffeillä !

Löysin hauskat ohjeet netistä HELMI sivuilla. 

Kymmenen yleisintä mokaa, joilla voi pilata ensimmäiset treffit. Kuulostaako tutulta?

Marieclaire.comin bloggaaja listasi kymmenen ensitreffien pahinta mokaa. Ensimmäisiin treffeihin kannattaa panostaa, jos haluaa nähdä deittiseuransa vielä uudemman kerran.

Lue lista ja katso, oletko kokenut itse samaa!

Myöhästyminen. Jopa viiden minuutin myöhästyminen on anteeksiantamatonta ensimmäisillä treffeillä. Tilanne on muutenkin jännittävä, joten toisen odotuttaminen on töykeää.

Epäsopivat vaatteet. Miehen tulee ottaa huomioon treffiseuransa vaatetus. Jos naisella on korkeat korot, pitkiä kävelymatkoja kannattaa välttää. Naisen kannattaa ottaa pukeutuessaan huomioon myös treffipaikka. Korot eivät sovi urheilutapahtumiin.

Tulenarat puheenaiheet. Ensimmäisillä treffeillä on viisainta välttää epävarmoja puheenaiheita, kuten politiikkaa ja uskontoa. Puolison kanssa väittely on hauskaa, mutta ensimmäisille treffeille se ei sovi.

Muiden ihmisten silmäily. Hyvännäköistä tarjoilijaa ei kannata silmäillä liian pitkään ensitreffeillä. Keskity treffiseuraasi.

Ystävien tuominen treffeille. Ystävän tuominen treffeille viestittää, että olet epävarma ja lapsellinen. Treffiseurasi luultavasti odottaa, että näette aluksi kahden kesken. Älä siis tuo muita henkilöitä mukanasi, ellei kyseessä ole tuplatreffit.

Itsensä juominen humalaan. Monen ihmisen persoonallisuus muuttuu humalassa. Anna treffiseurasi tutustua sinuun selvänä! On sopivaa juoda muutama lasi viiniä, mutta älä mene liian pitkälle.

Aggressiivisuus. Kukaan ei pidä ihmisistä, jotka pyrkivät iholle liian nopeasti. Turvallisin tapa on edetä hitaasti, varsinkin ensimmäisillä treffeillä.

Passiivisuus. Älä kuitenkaan heittäydy liian passiiviseksi. Lue merkkejä ja seuraa tilannetta. Myös ensimmäiset treffit voivat päättyä suudelmaan. Jos pysyt toisesta liian kaukana, tämä saattaa tulkita tilanteen väärin.

Viime hetken peruutukset. Hyvän syyn takia treffit voi tietenkin perua, mutta on kohteliasta ilmoittaa siitä ajoissa. Ei ole tyylikästä perua tapaamista tuntia ennen treffejä. Vielä pahempi tapa luistaa sovitusta on tehdä oharit. On väärin pahoittaa toisen mieli vain sen takia, että ei uskalla perua treffejä.

Koko ajan äänessä oleminen. Älä puhu liikaa ja muista hengittää lauseiden välissä. Anna treffiseurallesi mahdollisuus puhua. Ensimmäisten treffien tarkoitus on tutustua toiseen.

Tietolähde MTV3/Helmi

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kasvien syksy on väriloistoa parhaimmillaan.

Tänäänkin on ihana päivä, sininen taivas, aurinko paistaa ja +10 lämmintä. tähän vuodenaikaan.
Muistan v. 1961 (vai oliko -62) kun ensimmäiset lumet satoi 16.10. ja aikainen talvi alkoi silloin. Oli jo pitkään ollut kylmä ennen sitä, suurin piirtein tähän aikaan oli jo pakkaset paukkuneet. Kyllä ajat ovat muuttuneet vuosien varrella.
Toivotaan, että tämä kaunis syksyinen "lämmin" sää jatkuu vielä pitkään. Kyllä paukkupakkaset vielä tulee tänäkin vuonna.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Kiitos kaikista onnentoivotuksista.
Elän muutaman päivän ajan kukkakaupassa
huumavassa tuoksussa.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Terveelliset elämäntavat (uusinta)

Terveelliset elämäntavat ovat tulleet, mutta onko niistä apua?
Lue raporttimme:

Noin neljäkymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 40-, 50- ja 60-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.

Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Autojen takapenkeillä nukuimme pitkin poikin ilman, että meistä oli köytetty turvaistuimiin. Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.

Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.

Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme. Joskus saattoi tulla kaupan päälle selkäsauna tai karttakepistä.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.

Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun. Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.

Tämä sukupolvi on kasvattanut uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia, investoijia, eri alojen ammattilaisia ja huippu-urheilijoita. Viimeiset 60 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen mahdolliseen. Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme "meidän omaksi parhaaksemme".
Meillä oli elämisen laatua! Hyvä 40- 60-luku!!

Drunkest Guy Ever Goes Back For More Beer - Tragedy Remix

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kotimatka takana

Kiitos kaikille Lossivahdissa olleille mukavasta yhdessäolosta. Lauantaiksi luvattu sade ei sitten koskaan tullut. Pilvistä oli mutta peilityyni Päijänne oli ilo silmälle kuin myös Meripelastusveneen esiintyminen meille.
Nyt vasta tajuaa mistä on kysymys, miten paljon ihania vapaaehtoisia löytyykään auttamaan hädässä olevia ihmisiä saaristossa.
Tänä aamuna oli sitten aivan ihana aurinkoinen sää. Oikein harmitti kun piti lähteä liikkeelle jo heti aamiaisen jälkeen. Mutta muut velvollisuudet kutsuivat heti iltapäivällä kotipuolessa.
Siinä sitten lähdettiin ajelemaan eri suuntiin itse kukin omalle kotimatkalle. Mihin sinä Orvokki jäit, et saanut meitä kiinni ennen Kehä III:sta.
Kiitos Aikatherine hauskasta seurastasi, matkanteko tuntui menevän kuin siivillä, en ehtinyt edes huomata niin oltiin jo kotona.
Tässä vaiheessa on jo sarjapelitkin pelattu vaihtelevalla menestyksellä ja kohta Nukku-Matti kutsuu pitkän päivän päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja rentouttava viikonloppu takana. Toivottavasti näitä tulee lisää.
Kiitokset myös Seppo10:lle ja Jokerille siitä, että saimme tulla Lossivahdin ihaniin maisemiin.

Hymyillään kun tavataan !!!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Naispuolinen tietokone

10 syytä, miksi tietokoneen täytyy olla nainen

1) Kun olet yhden  kanssa yksiin lyöttäytynyt, parempi versio on heti  saatavilla.
2) Sen  sisäistä logiikkaa ei Luojan lisäksi voi ymmärtää kukaan muu.
3)  Pienikin virheesi tallentuu välittömästi muistiin myöhempää käyttöä varten.
4) Kuten ei tietokoneiden, ei myöskään  naispuolisten lajikumppaneiden keskinäinen kieli avaudu  ulkopuolisille.
5) Tietokoneen viesti "Bad command or file name" on  yhtä informatiivinen kuin naisen kommentti "Jos et tiedä miksi  kiukuttelen  sinulle, en aio sitä sinulle kertoakaan".
6) Heti kun saat hankittua  parhaan version varusteineen,  huomaat että naapurillasi on vielä paremmin  varustettu versio.
7) Heti kun olet yhteen versioon sitoutunut,  huomaat  käyttäväsi puolet tilistäsi sen lisävarusteisiin.
8) Silloin  kun sinulla on suurin tarve, tietokoneesi ei millään käynnisty.
9)  Vaikka uuden tietokoneen hankkiminen kiehtoo, ei  vanhastakaan raski luopua,  koska on se tähänkin asti  tarpeisiisi riittänyt.
10) Jos kuitenkin  hankit uuden tietokoneen, on vanhasta tosi vaikea päästä eroon.
10,5) Tietokoneongelmissa kaverin neuvot ovat usein tarpeen, mutta hän  ei kuitenkaan pidä siitä jos menet räpläämään hänen konettaan.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Pähkäily

Viikonloppu on mennyt rattoisasti koneen asennustöiden merkeissä.
Tänne en ole vielä saanut aikaiseksi paljon muuta kuin sotkua, kun ei tämän sivun hienoudet ole iskostuneet päähän vielä.
Tarttis varmaan apua !! Katsotaan miten muijan käy, heh.

Päivänjatkoja kaikille.

torstai 16. syyskuuta 2010

Täällä taas !!

Kiva löytää EK- konkarit uudella palstalla rupattelemassa.
Kiitokset kuuluu "prinsessoille" Orvokki ja Taivaantulet, tosi kekseliästä. 
"Törkeä" uudistus EK sivustolla aiheutti sen, ettei siellä viitsi enää paljon käydä vilkaisemassa.
Viestejä voi lähettää niin kauan kuin jäsenyys on voimassa ja sen jälkeen Adios E-Kontakti ainiaaksi.