sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kotimatka takana

Kiitos kaikille Lossivahdissa olleille mukavasta yhdessäolosta. Lauantaiksi luvattu sade ei sitten koskaan tullut. Pilvistä oli mutta peilityyni Päijänne oli ilo silmälle kuin myös Meripelastusveneen esiintyminen meille.
Nyt vasta tajuaa mistä on kysymys, miten paljon ihania vapaaehtoisia löytyykään auttamaan hädässä olevia ihmisiä saaristossa.
Tänä aamuna oli sitten aivan ihana aurinkoinen sää. Oikein harmitti kun piti lähteä liikkeelle jo heti aamiaisen jälkeen. Mutta muut velvollisuudet kutsuivat heti iltapäivällä kotipuolessa.
Siinä sitten lähdettiin ajelemaan eri suuntiin itse kukin omalle kotimatkalle. Mihin sinä Orvokki jäit, et saanut meitä kiinni ennen Kehä III:sta.
Kiitos Aikatherine hauskasta seurastasi, matkanteko tuntui menevän kuin siivillä, en ehtinyt edes huomata niin oltiin jo kotona.
Tässä vaiheessa on jo sarjapelitkin pelattu vaihtelevalla menestyksellä ja kohta Nukku-Matti kutsuu pitkän päivän päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja rentouttava viikonloppu takana. Toivottavasti näitä tulee lisää.
Kiitokset myös Seppo10:lle ja Jokerille siitä, että saimme tulla Lossivahdin ihaniin maisemiin.

Hymyillään kun tavataan !!!

3 kommenttia:

  1. kiitos titityy ittelles, totta puhuit, oli ihana pilvetön taivas ku piti lähteä, mut me järkätään se pikkujouluristeily. ens levätään. mun pipo on tyhjä, oli niin kovat säpinät ...hyyysss

    VastaaPoista
  2. Kiitos myös itsellesi. Sainhan mä teidät kiinni vaikka te paljon aiemmin poistuitte lossivahdista, kun ensin eksyilette Lahden motarille menossa..ihme juttu :)) siellä Tuuliharjassa yhytin ja kaffeteltiin, mutta sitten sun turboautossas oli painavampi kaasujalka kuin micrassa vaikka 140 porhalsin. Niin, kiitokset myös sepolle ja jokerille. !

    VastaaPoista